Sangin viheriöiden holkitus vkolla 36 - Oulun Golf

Sangin viheriöiden holkitus vkolla 36

Viheriöiden holkitus aloitetaan tiistaina 1.9.

Viheriöiden kasvukerros tiivistyy pelikauden mittaan ja pintakerrokseen muodostuu kuitua. Tiivistymistä aiheuttavat niin pelaajat, työkoneet kuin vesisateetkin.

Sanki -kenttä

Sangin viheriöllä aloitetaan holkitus tiistaina. Töiden arvioitu kesto on kaksi päivää, mikäli olosuhteet ovat myöten.

Toimella on vaikutusta pelaamiseen, sillä työn alla oleva viheriö on suljettu ja kyseisellä väylällä käytössä väliaikaisesti talvigriini. (lippu väylällä).

Mitä tehdään

Holkitus on hoitotoimenpide, jossa viheriön pinnasta poistetaan kuitukerrosta lyömällä pinta täyteen reikiä ja näin saadaan samalla hiukan ilmatilaa juuristolle. Työ jättää jälkeensä viheriön pintaan holkitusjätteen, joka kerätään pois käsityönä ja uusiokäytetään muissa kohteissa.Työ ottaa aikaa vajaan tunnin viheriötä kohden.

Holkituksen A, B ja C

Tiivistymisen myötä kasvuolosuhteet heikkenevät ja tämä näkyy kasvun hidastumisena ja viherpeitteen harvenemisena. Tiivis kasvukerros ei myöskään läpäise kunnolla vettä eikä ravinteita.

Kuitukerros muodostuu orgaanisesta materiaalista nurmen pinnassa. Liian paksu kuitukerros haittaa veden ja ravinteiden kulkua. Rankan sateen jälkeen kuivuminen on hidasta. Sopiva määrä kuitua suojaa kasvustoa pallonputoamisjäljiltä ja muulta rasitukselta. Kun kuitua on sopiva määrä, puree alakierrekin pallossa paremmin viheriöön.

Holkitustarve voidaan havaita silmämääräisesti, koepalalla kasvukerroksesta tai voidaanpa tiiveys tarpeen vaatiessa mitata hommaan soveltuvalla laitteella nimeltä penetrometer. Yleensä kuitenkin ammattimies lukee viheriöitä kuin avointa kirjaa eikä mystisille apuvälineille ole tarvetta.