Hallituksen ja Johtokunnan uutisia - Oulun Golf

Hallituksen ja Johtokunnan uutisia

Oulun Golfin hallitus ja johtokunta kokoontuivat vuoden kolmanteen kokoukseen maanantaina 18.3.

Hallitus ja johtokunta ovat kokoontuneet

Kokousten asialistojen tärkeimmät asiat olivat vuoden 2018 tilinpäätösten käsittely. Oulun Golf Oy:n tilinpäätös oli yli 15.000 euroa positiivinen. Yhtiön rahatilanne vuoden vaihteessa oli hyvä, vaikka vuoden aikana tehtiin hallituksen päätöksellä ylimääräinen 50.000 euron investointi koneisiin. Investoinnilla säästetään kuluvan vuoden koneinvestoinneissa merkittävä summa..

Oulun Golfkerhon tulos oli myös positiivinen noin 11.000 euroa. Yhdistyksen kassatilanne oli vuodenvaihteessa parempi kuin koskaan.

Päätettiin esittää yhtiön tilinpäätös yhtiökokoukselle 10.4.2019 hyväksyttäväksi sekä yhdistyksen tilinpäätös kevätkokoukselle hyväksyttäväksi.

Huomioiden vuoden 2018 toiminnallinen ja taloudellinen tulos voidaan vuotta pitää erinomaisesti onnistuneena. Hallitus ja johtokunta kiittävät kaikkia toimintaan osallistuneita.

Toimikuntien toiminta on käynnistynyt. Kaikki toimikunnat ovat kokoontuneet suunnittelemaan tulevan kauden toimintaa.

Klubirakennuksen alakerran remontti edistyy aikataulussa ja valmistuu pääosin yhtiökokouksiin mennessä, ainoastaan alakerran aulan ja portaikon välioven asennus voi viivästyä hieman. Alakerta saa samanlaisen sävytyksen kuin ravintola, viihtyvyys ja käytännöllisyys paranevat huomattavasti.

Lauantaina 16.3. SGL:n liittokokouksen, golfmessujen ja Golfgaalan yhteydessä OGK:lle luovutettiin Vuoden Juniorikilpailujen järjestäjä 2018 kunniakirja.

Hallitus päätti hyväksyä Liikuntasetelin maksuvälineiksi maksettaessa henkilökohtaiseen pelaamiseen tai harjoitteluun liittyviä maksuja. Toimitusjohtaja selvittää mitkä liikuntasetelit hyväksytään ja tekee sopimukset palveluntarjoajien kanssa.

Päätettiin tehdä edellisten vuosien tapaan erillinen Äitienpäivätarjous, joka sisältää alkeiskurssin ja pelioikeuden.

Nimitettiin Jaakko Latvala 1.4.2019 alkaen kerhon sihteeriksi. Jaakko ottaa samana päivänä vastaan myös yhtiön toimitusjohtajan tehtävät.

Klubilla järjestetään kahvitilaisuus osakkaille, jäsenille ja yhteistyökumppaneille keskiviikkona 29.5. nykyisen kerhon sihteerin ja yhtiön toimitusjohtajan Jukka Rissanen siirtyessä eläkkeelle 1.6.2019 alkaen.

ap/jr