24h junnugolfille onnellisesti maalissa - Oulun Golf

24h junnugolfille onnellisesti maalissa

Peetu Turpeinen draivaa Matias Veteläisen seuratessa

24h junnugolfille onnellisesti maalissa

Vuorokauden mittaista tempausta junioreiden hyväksi on pelattu Sankivaarassa jo vuodesta 2015.

Tapahtuman taustaa

24h junnugolfille -tapahtuman alkutahtia on lyöty Lakeside Golf Vammalassa vuonna 2013, kun Kimmo Sirainen ja Tero Kokkonen päättivät pelata vuorokauden verran golfia junnujen hyväksi keräten 10 600 euroa seuransa junioritoimintaan.

Heti perään vuonna 2014 Suomen Golfliitto pilotoi hanketta ja 25 seuraa lähti mukaan. Keskimäärin seuroissa junioritoiminnalle kerättiin varoja reilut 4000 euroa. Kuten jo mainittua, niin Oulun Golfkerho lähti hommaan mukaan 2015 ja tästä iso kiitos kuuluu Teemu Karvoselle, joka on ollut tapahtuman liikkeelle paneva voima Oulun päässä vuodesta toiseen ja johtanut joukkoja edestä eli osallistunut jokaiseen 24h junnugolfille -tapahtumaan.


HIO -kisa, livemusaa ja burgeribuffet

Klubialueella järjestettiin HIO-kisa, jossa Oatly tarjosi kisaeväät jokaiselle lyöjälle. Holikka jäi tällä kertaa tekemättä, vaikka hyviä yrityksiä oli enemmälti.

Golfravintola Spinin burgerbuffetilla kerättiin myös varoja junioritoimintaan. Kiitokset Oulun Ruokapalvelut ja Harri Ojanen.

Illan livemusiikista vastasi UnderMinor.


Tubettajien välinen taisto

Tämän vuoden 24h junnugolfille -tapahtuman prioriteetti oli jälleen varainkeruu OGK:n junnutoimintaan. Lisämaustetta tapahtumaan haettiin tubettajien välisellä taistolla, jossa palkintona oli voittajajoukkueen tubettajan arpoma palkinto seuraajilleen, majoittuminen Oulun Golfin sviitissä klubilla sekä pelit päälle!

Se, voittiko Niinikosken Henkan joukkue vai Irrallisen Haittatekijän eli Veteläisen Askon joukkue, selviää alla olevilta videioilta.

Kanava: Henri Niinikoski Golf Suomi

Kanava: Irrallinen Haittatekijä Golf

Toimintaa tukemassa

  • Aurea LKV
  • Hammaslaboratorio Oulun Hammaspaja
  • JMC Teräspalvelu
  • Nallikari-Tennis
  • Paccanen
  • PCS-Engineering
  • Zippigolf


Pelipallot toimitti Suomen Golfliitto ja Golf Plus. HIO-kisan juomat Oatly.

Tapahtuman tuotto kokonaisuudessaan ja lyhentämättömänä OGK:n junioritoimintaan vuonna 2022 on yhteensä 3370 euroa.

Kiitokset kaikille tukijoille, tapahtuman vapaaehtoisille ja kiitokset pelaajille!

Team Niinikoski

  • Henri Niinikoski (24h)
  • Teemu Karvonen (24h)
  • Hannu Paatelo
  • Päivi Jaakkola
  • Topi Käyhkö
  • Sami Kauppinen

​​​​​​​

Team Veteläinen

  • Asko Veteläinen
  • Janne Anttonen (24h)
  • Peetu Turpeinen
  • Matias Veteläinen
  • Jaakko Turpeinen
  • Juha Pesonen
  • Hannu Nissilä
  • Antti Käyhkö