FAQ

Kauppa

Ajanvaraus

Aloita Golf

Everybody Par3 -päätöskilpailussa kaikki pääsivät palkinnoille

Oulun Golfkerhon tapahtumakausi paketoitiin hyvän mielen tapahtumalla, jossa Vaara -kenttä oli jälleen viritetty par 3 -kentäksi.

Golfkauden päättäjäiset - Everybody Par 3

Kilpailun historia ulottuu ajassa taaksepäin aina 90-luvun alkuun saakka kun muistellaan Everybodyn syntyhistoriaa.

Kauden päättäjäisiä on vietetty toki ennenkin ja aikalaiskirjoitukset tietääkin kertoa mm. Hupikilpailun nimellä kulkeneista kauden päättävistä tapahtumista seuran historian alkutaipaleella. Everybody ensimmäistä kertaa on kuitenkin pelattu Kaukovainion kentällä jo vuonna 1990.

Sankivaarassa kilpailun perinne on jatkunut katkeamattomana ja kilpailu on ajoittunut kauden loppuun, joskaan ei aina kautta päättävänä tapahtuman. Vuonna 2020 kalenteriin otettiin uutena tapahtumana varsinainen Kauden päättäjäiset, jossa Vaara -kenttä ideoitiin pelattavaksi par 3 -kenttänä. Kaudelle 2023 Everybody ja päättäjäiset yhdistyivät ja näin Everybody palasi kauden päättäväksi tapahtumaksi.

Everybodyn erikoisuus on siinä, että kaikki pelaajat saavat palkinnon. Jokainen osallistuja tuo palkintopöytään jotain, ja palkintojenjako suoritetaan siten, että voittaja saa valita palkinnon ensin.

Kilpailussa kova tulostaso

Kilpailussa pelattiin lyöntipeliä scramblenä 2-hengen joukkuein ja leikatuin tasoituksin. Pelimuodossa molemmat pelaajat löivät avauksensa ja jokaisen lyönnin jälkeen valittiin pallo jonka paikalta peliä molemmat jälleen jatkoivat. Näin edeten pallo pelattiin reikään saakka.

Kilpailun kärkikolmikkoon halutakseen tuloksen piti painu alle parin vaikka kyseessä olikin tasoituksellinen pelimuoto.

Voittajat Sami Kauppinen ja Jari Koskela merkkauttivat korttiin 7 birdiä ilman yhtään bogia. Lähes vastaavalla tarkkuudella lyönnin päähän operoi tutkapari Olli Niinimäki ja Aatu Maikkola. Kolmanneksi tiukassa kärkitaistossa pelasivat Jarmo Mällinen ja Noora Schroderus


JoukkueTasoitusTulos
S. Kauppinen / J. Koskela443
O. Niinimäki / A. Maikkola444
J.Mällinen / N. Schroderus845


Oulun Golf kiittää kaikki osallistuja sekä kauden päättävän kilpailun kuten myös koko kauden osalta.