18.04.2019 12:00
Kevään merkit näkyivät jo Sankivaarassa, kun Oulun Golfin hallitus ja johtokunta kokoontuivat vuoden neljänteen kokoukseen maanantaina 15.4.
Hallitus ja johtokunta ovat kokoontuneet
Parkkipaikkaa koristi kymmenkunta autoa kun innokkaimmat golfarit suuntasivat työpäivän päätteeksi juuri avatulle rangelle. Kentän puolella lunta riittää vielä uuteen droppikorkeuteen asti.
Kokouksissa keskityttiin luonnollisesti tulevaan golfkesään, yhtiön/kerhon taloudelliseen tilanteeseen ja toimikuntien tilannepäivityksiin.
Naistoimikunta toimii aktiivisesti ja tapahtumakalenteriin kannattaa varmasti tutustua OGK:n kotisivuilla. Yli 25 tapahtumaa lupaa todella Loistavaa Lady Golf kesää!
Pitkän hallikauden päätteeksi kilpajuniorit suuntaavat Pääsiäisleirille Pickalan viheriöille valmennustiimin ja aktiivisten vanhempien luotsaamana. OGK luotsaa myös pohjoisen alueen junnuleiriä, joka järjestetään alkukaudesta Oulussa.
Kesän kilpailukalenteri on hyvällä mallilla ja joitain uusia kilpailujakin on tuotu valikoimaan. Sääntökoulutuksia on järjestetty jo pariin otteeseen – kiinnostus uusiin sääntöihin on ollut aktiivista. Sääntökirjoja ja oppaita löytyy toimistolta.
Senioreiden viikko- ja seurakilpailut ovat valmiina starttaamaan. Metsäveljet starttaavat kauteen ’väyläpuiden’ merkeissä Sangin kolmoselta.
Etutii-projektin suunnittelu alkaa lumien sulaessa Mäkisen luotsaamana. Merkkaillaan uudet tiipaikat, suunnitellaan sadettimien paikat ja mietitään maa-ainesten siirrot ja kaivinkonehommat.
Väylä WC:t kokevat päivityksen tulevalla kaudella. Sisäpuolen remontissa laitetaan uudet pinnat ja parannetaan viihtyvyyttä.
Klubin alakerran aulan remontti saadaan valmiiksi kauden alkuun. Kevätkokouksen osallistujat saivat tutustua ensimmäisten joukossa uuteen ilmeeseen, joka mukailee sujuvasti Klubin yläkertaa.
Jäsenmäärä kehittyy ajankohtaan nähden hyvin ja pelioikeusmarkkinoilla on vilkas tunnelma.
Liikuntaseteleillä voi tulevalla kaudella maksaa henkilökohtaisia pelimaksuja. Tarkemmat ohjeet ja soveltuvuudet tulevat pian kerhon kotisivuille. Jäsenmaksuja, yrityspelioikeuksia, golfautovuokria tai kaappimaksuja liikuntaseteleillä ei voi maksaa.
Talousnäkymät ovat hyvät. Mainosmyynti on edellisvuoden tasolla, poistuvien tilalle on saatu uusia erinomaisia yhteistyökumppaneita, joille läsnäolo golfkentällämme on erittäin positiivinen asia. Sopimusneuvotteluita on käyty tavarantoimittajien kanssa hyvässä hengessä. Klubitalon remonttilainaa on jäljellä alle 10.000€ ja kassatilanne on vahva, kuten yleensä tässä vaiheessa kautta.
Hallitus tutustui golf autoilun tulevaisuuden visioihin toimitusjohtajan johdolla. Katselmoimme uudet golfautomallistot, nykyisen tilanteen Sankivaarassa, golfautovuokrauksen liiketaloudellisen puolen, kotimaisen hinnoittelun, rahoitusmahdollisuudet, markkinointiajatukset sekä lisääntyvän golfautoilun tuomat haasteet kenttäinfralle. Uusia golfautopaikkoja ei enää tarjota. Emme suosittele jäseniä hankkimaan omaa golfautoa, jos sillä on tarkoitus pelata Sankivaarassa. Jatkossa vuokra-autojen käyttöä suositellaan ensisijaisesti.
Kerho osallistuu aktiivisesti Sankivaarantie T-48 tiekunnan toimintaan. Toukokuun aikana on tarkoitus aloittaa tienparannussuunnitelma. Kaikkia tielläliikkujia muistutetaan huomioimaan nopeusrajoitukset, erityisesti talojen kohdalla!
Suomen Golfliiton Tukitiimi tulee tutustumaan OGK:n toimintaan touko-kesäkuun aikana.
Hyvää alkavaa golfkautta!
ap/jl