Inlook junnuleirillä iloinen meininki - Oulun Golf

Inlook junnuleirillä iloinen meininki

Inlookin sponsoroima junioreiden golfleiri järjestettiin Sankivaarassa nyt jo kuudetta kertaa. Kolmipäiväiselle leirille osallistui tänä vuonna 15 junnua, jotka leikkivät ja pelasivat golfia Hannu Nissilän ja Stiina Pakosen johdolla.

Maanantain ja keskiviikon välillä leiriläiset ehtivät pelata joka päivä 9 reikää golfia, nauttia ravintolan hyvästä lounaasta, harjoitella rangella sekä pitää hauskaa montussa liikuntaleikkien parissa.

Sää helli leiriläisiä, vaikka tiistaina pitikin pukea useampi paita päälle. Sadetta ei jouduttu pitämään, ja aurinko lämmitti junnuja etenkin viimeisenä leiripäivänä, jolloin kisailtiin leikkimielisesti leirin mestaruudesta. Tänä vuonna leirin kovimmaksi peluriksi kruunattiin Alisa Alaniemi.

Naurua, hassuja sutjautuksia eikä ilosia ilmeitä leiriltä jäänyt uupuumaan. Kaikki osallistujat, allekirjoittanut mukaan lukien, nauttivat päivistään täysillä ja toiveita ensi kesän leiristä esitettiin nyt jo.

Viimeisen päivän palkintojen jako ja jäätelöt olivat loistava tapa saattaa tämä leiri päätökseen.

Tässä vielä kuvakooste leirin tunnelmista.