Keilakisat kolisteltu - Oulun Golf

Keilakisat kolisteltu

Sunnuntaina 16.2. kokoonnuttiin iloisissa ja leppoisissa tunnelmissa. Kyseessä OGK:n keilamestaruuskilpailut Heinäpään keilahallilla. Mukana kilpailussa yhteensä 30 heittäjää.

Keilakisat kolisteltu

Sarjoja oli jälleen kolme. N-sarja eli naiset ei varmaan selityksiä kaipaa. A-sarja rekisteröidyille keilaajille eli kansankielessä pelimiehille ja P-sarja satunnaisille heittäjille, sanan kaikissa merkityksissä. Tuloksia hämmästellessä kyllä kaikkien sarjojen tulostasoa täytyy hämmästellä. Lieneekö hallin sisätilojen tuulettoman olosuhteet vai mikä syynä, mutta varsin lahjakasta keilailijaa jäsenistöstä näkyy löytyvän.

A-sarjan voittaja Jukka Alatalo nousi pääsarjaan voitettuaan kilpailun P-sarjan 2018. Harjoittelu tuottaa tulosta. Jukka on muutamassa vuodessa voittanut kaiken, paitsi Naisten sarjan. Kilpailun paras sarja 237 pistettä kirjattiin myös mestarin nimiin.

Toiseksi kovatasoisessa kisassa tuli Esa Rousu, joka jäi kokonaispisteissä vain neljän pisteen päähän voittajasta.

N-sarjassa todistettiin Kerttu Rousun selvää voittoa. Kertun nimiin kirjattiin myös 224 pisteen sarja. Toiseksi naisissa keilasi Merja Puranen

P-sarjan voitosta käytiin tiukkaa taistoa aivan loppuun saakka Heikki Variksen ja Janne Kiviniemen välillä. Voittajaksi lopulta keilasi Kiviniemi. Voitto irtosi neljän pisteen turvin ja näin myös nousu A-sarjaan.

Kilpailun tuloslistalta voit tarkastaa perustuvatko kotona esitetyt menestystarinat todellisuuteen ja missä määrin.

>> tulokset OGK keilamestikset 2020

Kuvassa voittajat: Janne Kiviniemi, Kerttu Rousu ja Jukka Alatalo

Mestarit

Naiset

2016 Päivyt Antikainen
2017 Katri Tynkilä
2018 Katri Tynkilä
2019 Kerttu Rousu
2020 Kerttu Rousu

A-sarja

2014 Hannu Puranen
2015 Veijo Haverinen
2016 Veijo Haverinen
2017 Veijo Haverinen
2018 Åke Mäentausta
2019 Mika Juola
2020 Jukka Alatalo

P-sarja
​​​​​​​

2014 Kari Himanen
2015 Seppo Mattila
2016 Kari Mononen
2017 Kari Moilanen
2018 Jukka Alatalo
2019 Risto Hietala
2020 Janne Kiviniemi