FAQ

Kauppa

Ajanvaraus

Aloita Golf

Kenttä oli pe 22.8. aamulla kuurassa

Perjantaina aamu valkeni raittiina ja kenttä oli paikoin kuurassa.

Tilastoihin kaudelta 2025 voidaan merkitä perjantai 22.8., kun kenttä oli aamulla paikoin kuurassa ja pelaamaan ei ole päässyt.

Ajanvarauskalenterimme on edelleen avoinna varsin laajalti, mutta tässä vaiheessa kautta todennäköisyys sille, että pelaamaan ei olosuhteiden takia pääse kasvaa.

Ethän liiku nurmikolla sen ollessa kuurainen

Pyrimme sulkemaan kentän ja perumaan peliajat mikäli kenttä on jäässä. Aina tämä ei ole mahdollista, joten pyydämme pelaajia käyttämään myös omaa harkintakykyä asian suhteen.

Mikäli kenttää joudutaan sulkemaan pakkasen tai kuuran vuoksi, nämä varatut lähtöajat peruuntuvat, eivätkä siirry.​​​​​​​

Sankivaara on kylmempää aluetta kuin keskusta. Syksyllä lämpötilojen ollessa lähellä nollaa on ero hyvä tiedostaa. Ero keskustan lämpötiloihin on n. 4-5 astetta. Oulun Golfilla ei ole julkista lämpötilamittaria kenttäalueella.

Miksi jäisellä nurmella ei tule liikkua

Jäätyneet ruohonlehdet murtuvat helposti jalan tai kärryn alla, jolloin syntyneet vauriot näkyvät kentässä pitkään. Tässä vaiheessa kautta ruohon kasvu alkaa hidastumaan ja vauriokohdat tulevat näkymään ensi kaudellakin.

Hetken maltti aamulla on siis paikallaan.