FAQ

Kauppa

Ajanvaraus

Aloita Golf

Kuulumisia kentältä - tilanne näyttää hyvältä

Sanki-kentän väylä 6. kuvattuna perjantaina 26.1.

Haastattelimme kenttämestari Marko Jaaraa liittyen kentän tilanteeseen. Markon mukaan alkutalvi oli hieman haastava, mutta tällä hetkellä näyttää hyvältä.

Tilanne kentällä tällä hetkellä hyvä

Tammikuun lopussa tilanne kentällä näyttää hyvälle. Lähtö talveen oli tavanomaisesta poikkeava, sillä syksy oli varsin sateinen ja vaikka kenttämme hyvin sietääkin vettä, oli sekin märkä ja esti syväilmastuksen ja kasvinsuojeluruiskutusten tekemisen ennen lumien tuloa.

”Kuura-aamut ja varsin runsaat ja jatkuvat sateet tekivät kentästä erittäin märän. En muista millon olisin nähnyt kenttäämme niin märkänä, ja tämän takia jouduimme pitämään kenttää useampana päivänä kiinni, koska pelaaminen ei yksinkertaisesti ollut mahdollista. Märkyys vaikutti myös viheriöiden syystöihin. Syväilmastusta emme päässeet aloittamaan aikataulun mukaisesti ja viimeinen torjuntaruiskutus jäi tekemättä, kun yksinkertaisesti ruiskutuskelejä ei ollut. Syväilmastus saatiin tehtyä pääpiirteissään juuri ennen pakkasjakson alkua, mutta yhdeksän viheriötä jäi ilmastamatta. Nämä joudumme ilmastamaan tulevana keväänä.

-Marko Jaara, kenttämestari

Olimme varautuneet testaamaan muutamalla viheriöillä muovisuojausta, mutta edellä mainitut olosuhteet päättivät puolestamme tällä kertaa toisin.

Kelien toivotaan pysyvän yllätyksettöminä

Alkutalven ajan kentällä seurataan tiiviisti säiden kehittymistä ja toivotaan ettei yllätyskäänteitä tule. Kenttämestarin päiväunissa kuivan ja kylmän syksyn jälkeen tulee rehellinen talvi pakkasineen ja lumisateineen. Ei voida puhua yllätyskäänteestä nykyisellään, mikäli tämän idyllin rikkoo lämmin jakso ennen vuoden vaihtumista. Tämä tarkoittaa kolan kahvoihin takertumista ja lumien poistamista viheriöiltä. Kun puhutaan, että kolattava alue käsittää hehtaareja, niin jokainen voi arvata, että hikihän siinä tulee, mutta mitäpä sitä ei tekisi hyvien viheriöpintojen eteen.

Lumien poistamisella estetään jään muodostuminen viheröille. Meidän perukoillamme talvi on varsin pitkä ja mikäli heinä lähtee talveen jääkannen alla, niin talvituhot on taattu.

Kuten niin monesti, aikaikkuna lumien poistamiselle on pieni ja tänä vuonna erityisen pieni. Viikon aikana kolasimme viheriöt ja saimme ilmojen haltijan avustuksella viheriöt lumettomiksi ja pystyimme tekemään tarvittavat kasvinsuojelutoimet viikonlopun aikana.

Viheriöt näyttävät hyvälle

Pitkin talvea kentällä käydään tekemässä pistokokeita ja niistä saatu palaute on hyvä. Viheriöt näyttävät todella hyville tällä hetkellä.

Tiipaikat ja väylät, paikat joissa tutkimuksia on tehty, näyttävät hyvälle. On syytä kuitenkin olettaa, että väylien painanteissa talvituhoja esiintyy.