23.02.2026 16:48
Keilakisat vuosimallia 2026 alkamaisillaan. Kilpailun puolustava mestari ja järjestelijä Oke Mäentausta (vas.) pitämässä alkuinfoa pelaajille.
Mäentaustasta kerhon keilamestari, jälleen!
OGK:n perinteikkäät keilakisat kolisteltiin Oulun Keilahallilla la 21.2.2026
Oulun Golfkerhon keilakilpailut heitettiin tänä vuonna kolmessa sarjassa. Sarjoja olivat A, B ja Naiset. A-sarjaan on kelpuutettu rekisteröityneet keilaajat ja B-sarjaan aiemmat mestarit. B-sarjassa ovat kisanneet kaikki muut keilaajat.
Kyseessä on aina ollut kaikentasoisille soveltuva lämminhenkinen ja matalan kynnyksen tapahtuma, joten rohkeasti mukaan ensi kaudella. Tänä vuonna kilpailuun osaa otti 26 heittäjää.
Kilpailun järjestelyvastuu on aina puolustavalla A-sarjan mestarilla, joka tänä(kin) vuonna oli Oke Mäentausta. Kilpailun järjestelyn lisäksi Oke vastasi myös kovimmasta sarjasta joka oli kolmannen kierroksen 259 pistettä.
Kiitokset jälleen Okelle järjestelyistä!
Naiset
1 Kerttu Rousu 712
2 Päivi Anttila 641
3 Marjaana Lantto 586
4 Anneli Poukkula 537
5 Kirsti Juntunen 524
6 Lea Törrö 507
Sarja A
1 Oke Mäentausta 1019
2 Veijo Haverinen 852
3 Risto Rönkkö 841
4 Heikki Kovalainen 806
5 Ossi Koskela 804
6 Kari Himanen 794
6 Pentti Taikina-aho 794
8 Olavi Paukkonen 788
9 Esa Rousu 778
10 Risto Pietola 752
11 Antti Hyvärinen 700
12 Lauri Lantto 660
13 Kari Mononen 634
14 Erkki Tuomiaho 617
Sarja B
1 Juha E Pesonen 717
2 Heikki Varis 705
3 Seppo Kaijalainen 659
4 Kari Juntunen 651
5 Jukka Rissanen 616
6 Petri Väänänen 556