Senioreiden golfkesä paketissa - Oulun Golf

Senioreiden golfkesä paketissa

Rankingissa menestyneet Kaisa Juntunen, Heikki Varis ja Marja-Liisa Kumpuvaara

Senioreiden tapahtumarikas golfkesä 2022 paketissa

Senioritoimikunta kiittää kaikkia seuramme senioreita aktiivisesta osallistumisesta kesän toimintaan niin Sankivaarassa kuin vieraskentilläkin.

Maanantaina 3.10. pelasimme viimeisen viikkokisan (19.) Vaara-kentän puolella pariscramblena ja tämän jälkeen lounastimme yhteisesti. Toimikunnan puolesta Kimmo Mattila piti pienen yhteenvedon kesästä. Kesä on ollut mahtava niin kentän kunnon kuin ilmojenkin puolesta. Nyt 19. viikkokisassa jouduimme toista kertaa koko kesänä käyttämään myös sadekamppeita, se ei häirinnyt meidän hyvähenkistä kisailua ja scramblen voittivat Heikki Varis ja Tommi Rein uskomattomalla -11 nettotuloksella, joka sisälsi senioreille käsittämättömät 7 birdietä.

Yhteenveto seniorikisailuista Sankivaarassa kaudella 2022

  • 19 viikkokisaa osanottajia keskimäärin 51,5 yhteensä 1241 kilpailukierrosta Sankivaarassa
    • Yhteisluku sisältää myös 4-seuran seuraottelun ja mestaruuskisojen kävijät.
  • Lisäksi 3 seuraottelua vieraskentillä.
  • Koko kesän viikkokisarankingiin eli Holiday Club Touriin laskettiin mukaan 12 parasta viikkokisapistettä jokaiselta 18 mahdollisesta henkilökohtaisesta kisasta.
    • Naisten sarjassa voittopisteet menivät tasan Marja-Liisa Kumpuvaaran ja Kaisa Juntusen kanssa ja heidän jälkeensä sijoittuivat Eija Niemelä (3.), Tarja Rissanen (4.) ja Maijukka Paasio (5.) Voittopalkinto meni arvalla Marja-Liisa Kumpuvaaralle ja lahjakortti Kaisa Juntuselle.
    • Miesten sarjassa ylivoimaiseen Holiday Club Tourin voittoon kisaili Heikki Varis. Hänen jälkeensä tulivat Kimmo Mattila (2.), Heikki Lahti (3.), Veijo Ehovuo (4.) ja Esa Aittokoski (5.)
  • Viikkokisoissa oli naisten sarjassa 11 eri voittajaa ja miehissä 15 eri voittajaa.
  • Viikkokisoihin osallistui 107 eri miespelaajaa ja 47 eri naispelaajaa.
  • Koko kesän parhaista pistebogituloksista vastasivat naisissa Anne Suorsa (46 pistettä) ja Esa Aittokoski (43 pistettä) ja lisäksi jokaiseen (19.) viikkokisaan osallistuivat Heikki Varis ja Esa Aittokoski. Esa ja Anne voivat käydä vielä caddiemastereilta kuittaamassa päätöstilaisuudessa antamatta jääneet palkintopallot.
  • Viikkokisojen yhteydessä järjestettiin seuraottelut Kalajokea ja Virpiniemeä vastaan. Heidän kotikentillään kävimme myös pelaamassa toiset osakilpailut, lisäksi Raahentienoota vastaan kisailimme perinteisesti tänä vuonna Siikajoella. Aloitimme myös uuden perinteen 4-seuran seuraottelun (OGK, Katinkulta, Paltamo ja Kajaani), ja ensi vuonna perinne jatkuu Paltamon kentällä.
  • Tässä yhteenvedossa ei ole huomioitu lukuisia seuramme edustussenioreita, jotka ovat aktiivisesti kiertäneet valtakunnallisia toureja sekä ikäluokkansa SM-kisoja. Kerhomme oli mm. 50-vuotisten SM-kisoissa osanottajamäärältään Suomen isoin seura. Heille kaikille onnittelut ja tsemppiä ensi kesään.

Syyskokous torstaina 1.12. kello 17.00

  • Syyskokous on se paikka, missä vedetään suuntaviivat tulevalle kaudelle 2023. Tule siis paikalle keskustelemaan kuluneesta kesästä ja kertomaan mielipiteesi ja ehdotuksesi tulevan kesän kilpailu- ja tapahtumatoimintaamme.
  • Syyskokouksessa valitaan mm. senioritoimikunta vuodelle 2023. Nyt on oikea hetki lähteä mukaan vaikuttamaan toimintamme sisältöihin. Aivan liikaa meillä on hyviä ehdotuksia ja mielipiteitä ”ruokapöytäkeskusteluissa”, mutta palautetta on hyvä myös antaa julkisesti ja vastuuta kierrättää, siksipä tule paikalle 1. joulukuuta.
  • Toimikunta hakee jälleen uusia jäseniä toimintaamme, jokaisella on mahdollisuus valita oma pieni tai haluamansa rooli toimikunnassa. Varsinkin myös naisia toimikunta etsii kehittämään toimintaamme.
  • Voit antaa palautetta ja kehittämisehdotuksia myös sähköpostiimme senioritoimikunta(at)oulugolf.fi


Nytpä iso kiitos kaikille aktiivisille senioreille golfkesästä 2022, samoin kiitos toimiston väelle muutakaan henkilökuntaa unohtamatta.

Golfhan on mitä parhain työ- ja toimintakykyä ylläpitävä harrastus. Unohtamatta lajimme sosiaalista puolta. Siispä senioritoimikunta kiittää kaikkia ja toivottaa hyvää loppuvuotta. Toivottavasti nähdään ensi kesänä Sankivaaran kentillä.

Senioritoimikunnan puolesta,
Puheenjohtaja Kimmo Mattila