25.07.2022 16:00
Senioreiden lyöntipelin mestaruuskilpailuissa tahkottiin viikonloppuna viidessä eri sarjassa.
Oulun Golfkerhon senioreiden lyöntipelin M80-sarjassa koettiin hieno loppuhuipennus, kun mestaruudesta loppumetreille asti kamppailleet ikinuoret Risto Rönkkö ja Risto Mikkilä lähtivät hakemaan ratkaisua uusinnasta. Mestaruus ratkesi toisella jatkoreiälla, Vaara 11:llä, jossa Risto merkkautti korttiinsa par-tuloksen. Tuloksiaan mestari ei pitänyt kummoisina, mutta kentän kunto sen sijaan sai kovasti kiitosta. "Ensimmäisenä päivänä puttasin 29 kertaa, koska griinit olivat niin loistavassa kunnossa". Mestaruus oli Ristolla järjestyksessään neljäs. Kolmanneksi tuloksella 194 lyöntiä sijoittui Jorma Martinoja.
M70-sarjan voittoon kahden päivän yhteistuloksella 166 lyöntiä pelasi itsensä Oulun Golfin entinen toimitusjohtaja Paavo Oravainen. Toiselle ja kolmannelle sijalle samalla tuloksella 174 lyöntiä ylsivät Heikki Kovalainen ja Pertti Paloniemi, mutta paremman takaysin johdosta Heikille hopeaa ja Pertille pronssia.
M65-sarjan mestaruuden pokkasi kestomenestyjä Miikka Koivisto tuloksella 155 lyöntiä. Toiseksi sijoittui Heikki Lahti tuloksella 162 ja kolmanneksi Hannu Puranen 169 lyöntiä.
M60-sarjassa kaapin paikan muille näytti Veijo Haverinen tuloksella 154 lyöntiä. Toiseksi tuli Veli-Pekka Meriläinen 158 lyöntiä ja kolmanneksi Juha E. Pesonen tuloksella 159 lyöntiä.
M50-sarjassa vastikään Pohjois-Suomen mestaruuden pokannut Eero Kallio jatkoi hienoja esityksiään ottamalla omansa tuloksella 150 lyöntiä. Toiseksi sijoittui Antti Leskinen tuloksella 153 ja kolmanneksi Oulun Golfkerhon valmennuspäällikkö Harri Thil lukemin 155.
Sydämelliset onnittelut palkituille ja kiitoksia kaikille osallistuneille!