11.08.2022 18:00
Kaivoimme hieman Mestiksiin liittyviä tilastoja viimeisten vuosien varrelta. Juhlivatko kestomenestyjät tänäkin vuonna vai nousevatko haastajat vihdoinkin parrasvaloihin?
Oulun Golfkerhon lyöntipelin mestaruuskilpailuja on tahkottu vuodesta 1964 asti miehissä ja vuodesta 1966 asti naisissa. Eniten mestaruuksia, yhteensä huimat 15 kappaletta, löytyy Arja Torviselta, jonka mestaruudet sijoittuvat vuosille 1969-1988. Seuraavana listalta yhdeksällä mestaruudella löytyvät Jukka-Pekka Savolampi, Juha Kuiri sekä Inge Pasanen.
Viimeisten kymmenen vuoden aikana tiheimmin pyttyä ovat nostelleet Kukkosen supersisarukset Karina ja Juhana, joilla mestaruuksia on yhteensä kymmenen. Karina on juhlinut mestaruutta vuonna 2012, vuosina 2015-2016 sekä 2018-2020 ja Juhana 2015-2017 sekä 2019. Hallitsevilta mestareilta Pekko Ojalta ja Sonja Pakoselta löytyy molemmilta yhteensä kolme kiinnitystä.
Kovimmat tulokset viimeisten kymmenen vuoden ajalta löytyvät Pekko Ojalta, joka rankaisi Vaara-kenttää vuonna 2013 tuloksella -7 (281 lyöntiä) sekä Karina Kukkoselta, joka kuritti samaista kenttää vuonna 2019 tuloksella -5 (139 lyöntiä). Näiden lisäksi par'in alittavia voittotuloksia merkkailtiin miehissä vuosina 2015, -5, ja 2016, -3, Juhana Kukkosen voittaessa sekä 2018 J-P Savolammen juhliessa tuloksella -2. Naisissa Karina Kukkonen tehtaili tuloksen -3 vuonna 2016 ja -2 voittaen seuraavan kerran vuonna 2018.
Mestikset starttaavat miesten osalta ensi viikon torstaina ja naiset hyppäävät mukaan lauantaina. Tervetuloa paikan päälle seuraamaan Oulun Golfkerhon kilpapelaajien kermaa!