Viikkotiedote viikolle 34 - Oulun Golf

Viikkotiedote viikolle 34

Viikkotiedote viikolle 34

Kenttämestarin terveiset

Tällä viikolla Uudella Vaaralla tiipaikkojen holkitus ja hiekoitus. Työ on jo aloitettu ja saadaan valmiiksi tämän viikon aikana.

Väyläviilto jatkuu Vanhalla Vaaralla, työtä tehdään pelaajien seassa vastapäivään. Työ jatkuu Uudelle Vaaralle.

Ensi viikolla teemme Sangin viheriöille holkituksen ja hiekoituksen. Työ kestää noin kolme päivää.

Pohjoinen Senioreiden SCR-mestaruuskilpailu OGK:n juhlaa

Oulun Golfkerho järjesti viime viikonloppuna Pohjoisen alueen senioreiden scratch-mestaruuskilpailut yhdessä Suomen Golfsenioreiden (SGS) kanssa. Kaksipäiväiseen kilpailuun osallistui yhteensä 81 pelaajaa.

Kilpailusta muodostui lopulta OGK:n juhlaa!

M70-sarjassa voiton nappasi Esa Juntunen tuloksella +23 ja kolmanneksi pelasi Pertti Paloniemi tuloksella +24.

M60-sarjassa meno äityi vieläkin hurjemmaksi OGK:n ottaessa neloisvoiton! Ylivoimaiseen voittoon pelasi Miikka Koivisto tuloksella +8, toiseksi Juha Esko Pesonen tuloksella +14, kolmanneksi Heikki Lahti +17 ja neljänneksi Kimmo Mattila tuloksella +22.

M50-sarjassa voittoon pelasi Eero Kallio komella yhteistuloksella ”even par”. Toiseksi pelasi Veijo Haverinen tuloksella +6.

Kilpailun tulokset kokonaisuudessaan nähtävillä täällä.

Tulevia tapahtumia

  • 24.8. Naisten peli-ilta, Par 3 -kenttä
  • 28.8. St. Michael’s Trophy, Sanki
  • 29.8. Jimin Lautanen, Sanki
  • 31.8. Senioreiden seuraottelu OGK vs KLG, Vaara
  • 31.8. Naisten peli-ilta & iltapala, Vanha Vaara
  • 4.-5.9. Oulun Golfkerhon reikäpelimestaruuskilpailut, Vaara
  • 6.9. Seuraottelu ViGC vs OGK (Virpiniemi Golfissa)
  • 7.9. Seuraottelu OGK vs ViGC, Sanki

Muun muassa kutsut kilpailuihin ja tapahtumiin löydät täältä.

Muuta tiedotettavaa

Toimiston aukioloajat muuttuvat 1.9. alkaen ja olemme avoinna maanantaista sunnuntaihin kello 8-19.
Muistathan hoitaa toimiston aukioloaikojen ulkopuolelle sijoittuvien pelivarauksien maksut kuntoon aina ennen tiiaikaasi. Aamupelien maksut voit toki kuitata kierroksen jälkeen.

Santikka Golf Shop palvelee edelleen Sankivaarassa arkisin kello 10-18 ja viikonloppuisin kello 10-16.

Golfravintola Spin palvelee viikon jokaisen päivänä kello 8-20. Väyläkioski on avoinna iltaan saakka säävarauksella. Viikon 34 lounaslistan löydät täältä.

Reikäpelimestaruuskilpailuiden ilmoittautuminen alkaa lauanaina 28.8. klo 8.00. Mukaan pääsee 32 parasta sarjoittain.

Mukavaa golfintäyteisen viikon jatkoa kaikille pelaajillemme!