29.08.2022 11:00
Viikkotiedote viikolle 35
Syyskuu tulla tupsuttaa ja ajanvarauskalenteri hieman lyhenee. Myös aukioloaikoihin tulee muutoksia.
Kenttä tiedottaa
Griineille on tehty syyslannoitus. Leikkuukorkeudet pidetään entisellään eli viheriöt 3 mm ja väylät 10 mm.
Lämpötilat laskevat ja kasvu hidastuu kovastikin elo-syyskuun taitteessa. Pakkasaamut ovat jälleen pian käsillä. On syytä muistutetella, että jäisellä ruoholla ei tule liikkua, jotta kentälle ei aiheuteta vahinkoa.
Vaara kentällä reiällä 8. ja 9. tehdään maansiirtotöitä. Vaaran 9. rakennetaan tiipaikkaa ja reiällä 8. tehdään pengerrystä väylän vasempaan laitaan tulevaa lampea varten. Näistä johtuen Vaaralla 9. voi tarpeen vaatiessa olla tiipaikat väylällä ja Vaaralla 8. vasen waste-alue on korjauksen alaisena alueena.
Ajankohtaista | 26.08.2022 10:35
Sangin viheriöille tehdään holkitus eli viheriöön lyödään pientä reikää. Työtä seuraavana päivänä viheriöt hiekoitetaan ja jyrätään.
Ajankohtaista | 29.08.2022 08:00
Syksyn edetessä aamupakkaset yleistyvät, ja pelaajien on tärkeä muistaa ettei huurteiselle kentälle saa mennä pelaamaan. Kävely jäisellä nurmella tuhoaa kasvin solukkoa, ja jättää pitkäaikaista tuhoa.
Toimisto tiedottaa
Ajankohtaista | 25.08.2022 08:35
Oulun Golf Oy:n hallitus ja ry:n johtokunta ovat kokoontuneet vuoden kahdeksanteen kokoukseen.
Aukioloajat muuttuvat
Olemme avoinna ma-su 1.9.-18.9. klo 8-19.
Syksyn myötä pakkasaamujen todennäköisyys kasvaa ja ajanvarauskalenterista onkin 1.9 alkaen poistettu ennen kentänhoitoa olevat lähtöajat.
Ajankohtaista | 24.08.2022 17:20
Oulun Golfkerhon reikäpelin mestaruuskilpailut pelataan 3.-4.9. Vaara-kentällä.
Ajankohtaista | 26.08.2022 16:05
Starttiviivalle asetutaan sunnuntaina 11.9. ja kilpailunäyttämönä toimii loistavassa kunnossa oleva Vaara-kenttä. Matkaan lähdetään yhteislähtönä kello 11.00/11.15.
Ravintola tiedottaa
Aukioloajat muuttuvat
Olemme avoinna ma-su 1.9.-18.9. klo 8-19.