Viikkotiedote viikolle 37 - Oulun Golf

Viikkotiedote viikolle 37

Viikkotiedote viikolle 37

​​​​​​​Oulun Golfin viikkotiedotteessa asiaa mm. kentänhoitotoimista ja tulevista tapahtumista. Golf Shopilla jatkuu syysale.

Muutoksia ajanvaraukseen

Perjantaista 16.9. alkaen ajanvaraus on aamun kiinni. Peliajat avataan vasta pelipäivän aamuna, mikäli ei ole pakkasta.

Tässä vaiheessa kautta on takana jo muutama pakkasaamu, joiden johdosta peliaikoja on jouduttu perumaan.

Muutoin pakkasaamujen ohjeistukseen voi tutustu >> Pakkasaamujen toimintaohje

Väylähiekoitukset Vaaralla
Väylien hiekoitus aloitetaan Uudella Vaaralla (1-9) tiistaina ja jatketaan Vanhalla Vaaralla (10-18) arviolta ke/to aikana. Työnalla oleva väylä on aina suljettuna, koska hiekoitusvaunu ei voi pysähtyä tai väistää. Työ ottaa aikaa noin koko loppuviikon.

Kyseessä on kerran vuodessa tehtävä hoitotoimenpide, joka on aiemmin tehty keväisin. Nyt kun työ tehdään loppukaudesta niin hiekka saadaan heti harjattua alas heinän tyveen.

Viiltoilmastus Sangilla
Sangilla jatkuu väylien viiltoilmastus. Tämä ei vaikuta pelaamiseen.

Muuta
Nurmipäädyssä lyöminen on mahdollista vain matoilta loppukauden.

Vinkki
Lyöntijälkien korjaamiseen kentällä paras vaihtoehto on laittaa irronnut nurmi takaisin lyöntijälkeen ja paikata vielä hiekalla.


Vaaran 8. väylällä maanrakennustöitä

Väylä pelataan töiden ollessa käynnissä lyhennettynä. Tiimerkit ovat siis väylällä.

Lue lisää

Syystarjous Sangille!

Tarjoamme Sanki-kentälle 19.9. alkaen muun muassa Green feet puoleen hintaan kello 16 eteenpäin starttaaville kierroksille.

Lue lisää


Tulevia tapahtumia

Perhekisa la 17.9.

Perhekisa pelataan lauantaina 17.9. Vanhalla Vaaralla peräkkäisin lähdöin kello 11.00 alkaen.

Kilpailussa pelimuotona on tasoituksellinen pistebogey greensome (60% pienemmästä ja 40% parin suuremmasta tasoituksesta).

Tiit

  • Tii 46 naiset
  • Tii 54 miehet
    ​​​​​​​(Tänä vuonna 12 v. täyttävät pojat tii 46, tytöt easy eli "tupsu" tii)


Kilpailumaksu

10 euroa per pelaaja. Maksetaan caddiemasterille ennen kilpailua. Maksu sisältää pullan sekä kahvin tai mehun ennen kierrosta.

>> Ilmoittautuminen

Everybody su 18.9.

Kaikille pelaajillemme avoin kilpailu Everybody pelataan sunnuntaina 18.9. Sanki-kentällä yhteislähtönä kello 11.00. Pelimuotona tuttuun tapaan tasoituksellinen pistebogey.

Kilpailumaksut

15 € kausi-/ vuokrapelioikeuden omaavat pelaajat
15 € + Green fee tai pelilippu muilta pelaajilta ja vieraspelaajilta
Kilpailumaksu sisältää lounaan kilpailun jälkeen.

Lisäksi noin 10 euron arvoinen tuote palkintopöytään jokaiselta osallistujalta.
Näin ollen perinteen mukaisesti kaikki kilpailijat pääsevät palkinnoille.

>> Ilmoittautuminen


Ohjelmassa muun muassa palkitsemisia ja valopallokisa Par 3 -kentällä.

Lue lisää


Golf Shop

Oulun Golfhalli & Santikka Pro Shop tekee asiakastyytyväisyyskyselyä.

Vastauksia on jo tullut kivasti, mutta kysely on edelleen avoimena. Kiitokset jo kaikille tähän mennessä vastanneille.

Voit osallistua alla olevasta linkistä kyselyyn.


Santikan syysalessa mm. mailoja, vaatteita, bägejä ja kenkiä alennetuin hinnoin.

Lue lisää


Ravintola

Golfravintola Spin avoinna

  • Ma - su 8 - 19
  • Väyläkioski avoinna pelaaja-/säävarauksella