Vuoden junnut palkittu - Oulun Golf

Vuoden junnut palkittu

Teemu Karvonen (vas.) ja päävalmentaja Henkka Thil (oik.) luovuttivat arvokkaan kiertopalkinnon vuoden kilpajunnuksi valitulle Aino Kiiskilälle.

Aino Kiiskilä vuoden kilpajunnu!

Oulun Golfkerho palkitsi jälleen vuoden ohjaajan ja vuoden junnut. Lämpimät onnittelut kaikille palkituille!

Vuoden junnuohjaaja Antti Käyhkö

Antti on aktiivinen ohjaaja. On paikalla aina kun tarvitaan ja ilmoittautuu avuksi, jos apua tarvitaan. Antti on kiinnostunut junnujen ohjaamisesta ja innostaa omalla rauhallisella persoonallaan junnuja harjoittelemaan. Taitavana golfpelaajana Antti pystyy myös omalla esimerkillään ohjaamaan junnuja. Positiivinen, rauhallinen, innostava, aina valmis = Antti.

Vuoden kilpajunnu Aino Kiiskilä

Aino saavutti kaudella 2022 FJT-kisan voiton, SM-hopeaa T16 RP, FJAR tyttöjen rankingissa sijan 4. sekä oli mukana tyttöjen maajoukkueessa. Lisäksi voittoja ja mitalisijoja alueellisissa kisoissa.

Vuoden tyttöjunnu Peppi Hietanen

Peppi on aktiivisesti mukana junioritoiminnassa ja kuuluu junnujaostoon. Peppi on aktiivinen ja toiset huomioon ottava omassa treeniryhmässä ja on osallistunut aktiivisesti myös kilpailuihin. Innokas ja iloinen golfari!

Vuoden poikajunnu Ben Staven

Kova urheilumies! Positiivisella asenteella aina treeneissä. Kannustaa ja tsemppaa myös kavereita.

-Henkka Thil