FAQ

Kauppa

Ajanvaraus

Aloita Golf

Junioreiden SM-reikäpelit 2022

Junioreiden SM-reikäpelit 2022

Finnish Junior Tour SM-reikäpelit kilpailtiin tänä vuonna Sea Golf Rönnäsin kentällä. Oulun Golfkerhosta kilpailuun osallistui Topi Käyhkö, Iivari Anttonen ja Aino Kiiskilä.

Rönnäsin kenttä oli hyväkuntoinen talven vaativuuteen nähden. Kilpailun edetessä viheriöiden leikkuulla ja jyräyksellä sekä lipunpaikoilla lisättiin mukavasti haastetta. Sekä tytöt että pojat pelasivat 16-, 18- ja 21-vuotiaiden sarjoissa.


SM-reikäpelien ensikertalaiselta loistava suoritus

OGK:n Topi Käyhkö

Kolmetoistavuotias Topi Käyhkö osallistui ensimmäistä kertaa junioreiden SM-reikäpeleihin. Topi pelasi sarjassa P16, jonka lohkovaiheeseen pääsi mukaan 32 kategorioiden perusteella parasta pelaajaa.

Ensimmäisenä kilpailupäivänä pelaajat asetettiin neljän pelaajan lohkoihin, jossa pelaajat pelasivat toisiaan vastaan kolme kuuden reiän reikäpeliä. Lohkon kaksi parasta pelaajaa pääsi jatkoon. Ensimmäisen väylän jännityksen jälkeen Topi sai omasta pelistään hienosti kiinni ja meni jatkoon yhdellä voitolla ja kahdella tasapelillä.

Toisena kilpailupäivänä päästiin pelaamaan täysimittaisia reikäpelejä. Topille vastaan tuli samanikäinen Robin Suomi. Poikien välinen ottelu oli erittäin tasainen ja tiukka. Ottelu päättyi vastustajan voittoon viimeisellä väylällä. Topi oli ensimmäisten SM-reikäpelien kisakokemukseen tyytyväinen vaikkei oma peli reikäpelivaiheessa ollut kauden parasta.

Topin sijoitus T9 on hieno suoritus.


Draamaa, hyvää peliä ja niukka tappio

OGK:n Iivari Anttonen

Iivari Anttonen pelasi sarjassa P18, jonka lohkovaiheeseen oli myös päässyt 32 kategorioiden perusteella kovinta pelaajaan.

Ensimmäisen päivän kuuden reiän reikäpelit lohkovaiheessa antavat mahdollisuuden yllätyksiin. Iivarin ryhmässä ei draamaa puuttunut. Yksi pelaajista syytti toista pelaajaa huijaamisesta eikä suostunut allekirjoittamaan tuloskorttia. Ryhmä pelasi viisi ja puoli tuntia, jonka jälkeen tuomarit selvittivät huijausepäilyä puolitoista tuntia. Tämän jälkeen ryhmän kolme tasatuloksessa ollutta pelaajaa lähtivät ratkaisemaan lähimmäksi lippua kilpailulla toisen jatkoon menijän. Iivari löi lähimmäksi lippua ja selvitti tiensä jatkoon.

Toisena kilpailupäivänä ensimmäinen ottelu oli lähes koko ajan Iivarin hallinnassa. Iivari voitti ottelun melko helposti 5/4. Iltapäivän puolivälieräottelu oli todella tiukka Aura Golfin Max Aaltoa vastaan. Ottelu ratkesi viimeisellä väylällä Aallon voittoon.

Puolivälierässä Iivarin oma peli oli hyvää ja niukka tappio P18 suomenmestarille Max Aallolle kertoo, että harjoittelu on tuottanut tulosta. Vaikka Iivari ei aivan omaan
tavoitteeseen näissä kisoissa päässytkään, niin T5 sijoitukseen voi olla kuitenkin tyytyväinen.


Kuvassa mitalistit T16 vas. Katariina Hallikas, Sandra Palin ja Aino Kiiskilä

Hyviä otteluita ja SM-hopeaa

Aino Kiiskilä pelasi T16-sarjassa. Aino eteni hyvän kategorian kautta suoraan reikäpelikaavioon, jonne tyttöjä otettiin kaikkiaan kahdeksan. Osa pelaajista karsi lohkovaiheen kautta. Aino kohtasi puolivälierässä Vaasan Golfin Essi Ekholmin todella tasaisessa ottelussa. Reikiä tasattiin birdieillä ja molemmat pelasivat hyvin. Ainon loppukiri (birdie, par, par, birdie) käänsi pelin kahden reiän voitoksi 18 väylällä.

Finaalipäivänä Aino kohtasi välierässä Viipuri Golfin Katariina Hallikkaan. Pienen aamukankeuden jälkeen Aino heräsi peliin ja otti voiton 3/2.

Iltapäivän finaalissa vastaan tuli Helsingin Golfklubin Sandra Palin. Jo kolme down tulokseen taipunut Aino otti Sandraa hyvin kiinni birdieillä ja 18. väylälle tultiin enää yhden reiän erolla. Molemmilta hyvät avaukset ja lähestymiset. Ainon birdieputti meni niukasti ohi ja reikä tasattiin pareilla.

Jo toisena vuonna peräkkäin kotiin tuomisina SM-hopea. Aino oli tyytyväinen peliinsä,
johon haastavan alkukauden jälkeen on löytynyt luottamus. Ja vielä ensi vuonnahan on mahdollisuus ottaa mestaruus T16-sarjassa, jossa Aino kisaa silloin jo neljättä kertaa.

Teksti: Kati Kiiskilä ja Jaana Anttonen
Kuvat: Kati Kiiskilä