Info

Kauppa

Ajanvaraus

Aloita Golf

Oulun Golfkerho 60-vuotta

Pohjoisen golfin ensiaskeleet

Lähde:

Eero Niku: KOLME KENTTÄÄ - tuhat tarinaa Oulun Golfkerho 1964 - 2004

Ensimmäiset oululaiset golflyönnit swingattiin jo kevättalvella vuonna 1964 kantohangessa perustajaporukan omatekoisilla lyijystä valetuilla mailoilla ja kumipalloilla. Ensimmäiset mailat kuitenkin osoittautuivat niin raskaiksi, että vain Hjalmar Tammelinin ranteet sen kestivät.

Muiltakaan kommelluksilta pohjoisen golfin pioneerit eivät välttyneet. Alkuinnostuksen päätettiin hankkia neljä oikeaa golfpalloa, joista puolet katosivat jo ensimmäisillä lyönneillä, sillä pallojen lentokyvystä joukolla ei ollut vielä aavistustakaan.

Pohjoisessa golfista moni ei ollut vielä urheilijaintoilijoiden innostuessa kuullutkaan – sitä pidettiin oululaisten keskuudessa enintään herrojen hienosteluna. Siitä ei ollut kuitenkaan Oulussa lainkaan kyse. Päinvastoin, kaikki kutsuttiin avoimesti kokeilemaan. Joillekin golf oli ankaraa kilvoittelua ja harjoittelua, osalle auringonpaisteesta nauttimista luonnossa ja osa taas keskittyi enemmän kuulumisten vaihtamiseen kuin pelin tulokseen. Nopeasti saatiinkin kasaan 30 hullunrohkeaa pioneeria, jotka perustivat Oulun Golfkerhon vuonna 1964. Nyt juhlitaankin seuran jo 60-vuotista taivalta.

Jo alkuperäistä oulungolfilaisuutta kuvaa hyvin pohjaton halu oppia ja luoda jotain uutta, yhdessä ja rohkeasti. Tuohon aikaan ei YouTubesta löytynyt lukemattomia määriä opetusvideoita tai paikallista golfopettajaakaan lähimain. Oppia kerättiin postilla Helsingin Golfklubilta ja Kokkolasta, eikä tyydytty ainoastaan näpertelemään pienessä kotipesässä, vaan golfelokuvia ja opetusfilmejä tilattiin Englannista asti USA:n suurlähetystön avustamana. Opetusnäytökset olivat hyvin suosittuja ja niissä käytiin koko perheen voimin, vaikka jokainen ei välttämättä vielä pelannutkaan. Oulun Golfkerhon kiitoskirjeessä elokuva toimittajille sanottiin “filmin antaneen meille erittäin paljon ja katsoimmekin sen useaan kertaan, jottei mitään jäisi huomiotta”.

Vaikka pohjoisessa golfia ei ollut ennen nähty, Oulun Golfkerho pääsi nopeasti arvostetuksi toimijaksi Suomen golfkartalla sen aidon kehittämisen, oppimisen ja kilpailemisen halun, perhekeskeisyyden ja aktiivisen seuratoiminnan ansiosta.

Nykyisin meillä Oulun Golfissa on Sankivaarassa kolme upeaa kenttää, mutta aikojen saatossa Oulun Golf on myös sijainnut kolmella eri kenttäalueella: ensimmäinen kenttä perustettiin Oritkarin lentokentän ruohomaille, josta matka jatkui suunnitellun laajentumisen myötä Kaukovainiolle 23 vuodeksi. Nykyisen kenttäalueen, Sankivaaran, 27-reikäisen kentän avauslyönnit päästiin lyömään keväällä 1992. Visiona oli jo 1990-luvun alussa tulla suurseuraksi ja samalla kunnianhimolla kenttäarkkitehdiksi valittiin kansainvälisesti arvostettu Ronald Fream. Freamin kenttiä arvosteltiin tuohon aikaan liian vaikeiksi. Sankivaaraan haluttiin kuitenkin kenttä, joka on aloittelijaystävällinen, mutta viritettävissä kisakentäksi tarpeen vaatiessa.​​​​​​​

Oulun Golfin kolme aikakautta ja kolme modernia kenttää

Oritkari

Oritkarin neljän toimintavuoden (1964-1968) aikana luotiin vankka perusta Oulun Golfkerhon kehittymiselle. Toimikunnat, innostus ja asiantuntemus toivat hyvää tulosta priimusmoottorinaan Jimi Tammelin.

Varsinaisiin raivaus- ja maansiirtotöihin ei tarvinnut suuremmin ryhtyä, kun alue sinänsä oli sen aikaiselle vaatimustasolle valmiina Oritkarin lentokentän ympäristössä. Kentän rakentamista ja hoitoa opittiin yrityksen ja erehdyksen kautta. Oritkarista Kaukovainion avarammille pelikentille siirryttäessä tekniset valmiudet olivat siihen maailman aikaan hyvät. Golfilla oli menossa hyvä alkubuumi. Lehdistössä ja kylillä golfiin alettiin suhtautua positiivisesti – jäsenmääräkin ehti kasvaa noin sataan.

Kaukovainio

Kokonaisen golfkentän rakentamisesta ja kustannuksista ei kuitenkaan oltu saatu kerhon ensimmäisinä vuosina aivan realistista kuvaa. Oritkarissa pärjättiin vähemmällä ja runsas talkootyö kuin myös yritysten lahjoitukset pitivät jäsenmaksut pieninä. Hyvällä talkoohengellä käytännöksi muodostui, että ennen pelin alkua pelaajat tekivät tunnin kenttätöitä kukin omalla vastuualueellaan. Jäsenmaksu oli aluksi 15 markkaa, mutta nousi nopeasti 60 markkaan.

Kaukovainion kenttä valmistui vuonna 1968 ja “Old Coursella” pelattiin kesään 1991 asti. Kaukovainion aikana niitettiin kilpailumenestyksiä kotimaassa ja maailmalla. Old Coursen aikakausi huipentui vuoden 1990 järjestettyihin SM-kilpailuihin – joiden yhteydessä muuten legendamme Juha Kuiri teki jymy-yllätyksen. Hän voitti Pro-Am kilpailun, jossa oli ammattilaiskermamme Eurooppaa myöten.

Kaukovainion aikakauden aikana golfista alkoi tulla Oulussa suosittua – jopa niin suosittua, että pelaajat eivät tahtoneet enää tiluksille mahtua. Jäsenmäärä kymmenkertaistuikin sadasta jäsenestä tuhanteen.

Sankivaara

Ouluun haluttiin 1990-luvun vaihteessa rakentaa kansainväliset mitat täyttävä kenttä ja golfkeskus, johon oulungolfilaiset mahtuvat. Kenttäarkkitehdiksi valikoitui näiden tavoitteiden mukaisesti maailman kärkiluokkaan lukeutuva Ronald Fream.

Sankivaara avattiin 27-reikäisenä keväällä 1992. Sankivaaran alue on golfkentälle ihanteellinen. Tasaisella Oulun seudulla Sankivaara on omaa luokkaansa sen vaihtelevien maastojen ja korkeuserojen puolesta. Myös Sanginjoen läheisyys tarjoaa silmäniloa pelaajille. Vuonna 2005 valmistui Uusi Vaara, jonka myötä Oulun Golf sinetöi itsensä jo pohjoisen suurimmaksi golfkeskukseksi.

Vaikka Oulun Golf on nyt suuri golfkeskus, perinteinen yhteishenki ja talkookulttuuri elää yhä vahvasti. Erityisesti Metsänveljien toimesta. OGK:n senioreista koostuva talkooporukka on painanut jo 15 vuotta talkoita yhteisen hyvän puolesta siistimällä kentän todellisia pelialueita eli pusikoita. Työpanos on yli 1000 miestyötuntia kautta kohden. Talkooporukassa on jäseniä yli 40, joista keskimäärin aina 25 paikalla. Kyseessä ei ole mikään salaseura, joten jos haluat mukaan porukkaan niin ilmoita tästä toimistolle ja pääset mukaan viestirinkiin, jossa talkoista ilmoitetaan. Samalla tavalla sitoutunutta ja asiansa osaavaa talkooporukkaa ei taida toista Suomesta löytyäkään.

Jo kaksikymmentä vuotta sitten Oulun Golfkerhon 40-vuotisjuhlan kunniaksi kirjoitetussa historiikissa todettiin, että Oulun Golf on tehnyt osansa golfmahdollisuuksien luomisen eteen pohjoisessa Uuden Vaaran valmistuessa. Kuitenkin tämän jälkeen olemme kehittäneet golfkeskusta yhä eteenpäin rakentamalla Suomen kärkiluokkaan lukeutuvan Audi e-tron Par 3 -kentän. Par 3 -kenttä on erinomainen lisä harjoitteluun ja pelikauden pidentämiseen, mutta tarjoaa myös maistiaisen oikeasta golfista aloitteleville ja esimerkiksi yritystapahtumiin.

Tuoreen strategiankin myötä Oulun Golf on sitoutunut kehittämään golfkeskusta tavoitteenaan olla golfyhteisö, jonka logoa pelaajat kantavat ylpeydellä. Pyrimme vastaamaan laatutietoisten pelaajiemme odotuksiin kehittämällä golfkeskusta joka saralla. Muun muassa päivittämällä kenttien masterplanit, uudistamalla rangea ja harjoitusalueita, tarjoamalla entistäkin monipuolisempaa valmennusta ja seuratapahtumia kuin myös vahvistamalla asiakaskokemusta ja "oulungolfilaista" kulttuuria.

Perinteinen ja uudistuva urheiluseura

Oulun Golf on ollut läpi historian vahva urheilu- ja kilpaseura, varsin menestyksekäskin sellainen. Urheilullisuus ja aktiivisuus ovatkin keskeisiä arvojamme — olemmehan Oulun alueen suurin liikuttaja. Kilpaurheilu ja valmennus ovat ydinosaamistamme, mutta harjoitusmahdollisuuksien tarjoaminen ei rajoitu ainoastaan kilpapelaajiin. Tarjoamme Oulun Golfissa omannäköistä valmennusta kaikille pelaajaryhmille — tavoitteellisesti ja pilke silmäkulmassa. Laadusta ja menestyksestä kertoo muutamat kasvattipelaajamme, jotka ovat yltäneet aina Euroopan huipulle asti. Lisäksi viikoittain treeneissämme käy kymmenittäin golfareita, jotka nauttivat ohjatusta harjoittelusta ja yhdessäolosta.

Myös jäsenistön totiset ja vähemmän totiset kilpailut ja tapahtumat ovat seuratoiminnan suola. Heti ensimmäisinä kesinä Oulun Golfkerhossa pidettiin klubikilpailutoimintaa hyvin samaan tapaan kuin nykyäänkin. Kilpailujen nimet ja muodot ovat aikojen saatossa muuttuneet ja muuttuvat jatkossakin pelaajiston toiveiden mukaan. Hauskaa historian havinaa kilpailuperinteistämme kuvastaa ensimmäisen viikkokilpailumme voittaja Pentti Lahti, joka muisti saaneensa aikoinaan palkinnoksi partakoneen. Partakone toimi edelleen, 40 vuotta myöhemmin. Toivottavasti jatkossakin menestyneet saavat Oulun Golfin tapahtumissa yhtä kestäviä palkintoja tai vähintään mieleenpainuvia muistoja.

Golfarin toinen koti

Oulun Golfkerholaisten yhteishenki, kotoisa tunnelma ja yhdessä tekemisen kulttuuri ovat olleet merkittävässä osassa läpi seuran historian. Perhepiirit pyörittivät Oulun Golfin toimintaa jo alkuaikoina. Oulungolfilaisuus onkin siirtynyt monessa perheessä sukupolvelta toiselle. Golfkerho muodosti yhden suuren perheen, jossa vietettiin aikaa, jaettiin niin ilot kuin surut ja koettiin voimakasta yhteenkuuluvuutta. Monet pitävät Oulun Golfia edelleenkin toisena kotinaan — mihin eräs virkkoi, että onhan se selvästi se ensimmäinen koti kesäisin. Tulee kentällä ainakin enemmän aikaa vietettyä.

Yhteisöllisyys muuttuu ajan kuluessa, mutta haluamme pitää kiinni siitä, että meillä on kotoisa olla ja kaikilla on mahdollisuus harrastaa golfia omalla tavallaan. Panostamme tosissamme viihtyvyyteen, jotta kierroksen jälkeenkin on mukava jäädä suupalalle ja virvokkeelle terassille Oulun parhaissa maisemissa.

Oulun Golf on todellakin golfarin toinen koti. Meiltä löytyy kaikki mitä golfari tarvitsee: kodikas klubitalo nykyaikaisine pukuhuonetiloineen, Oulun parhaat maisemat tarjoava terassi, aamusta iltamyöhään palveleva klubiravintola, loistavat harjoitusalueet, moderni range ja huippupalvelun Santikka Golf Shop.

Emme ole ainoastaan kokeneita golfareita varten, vaan kaikki ovat tervetulleita viettämään aikaa klubilla ja kokeilemaan lajia. Jos koskaan niin ainakaan enää meininki ei ole tiukkaa. Kerholla aikanaan muisteltiin Jimin tuohtuneen, kun ulkoilija tepasteli kovaan ääneen kentän läpi kulkeneen sillan poikki häiriten lyöntiin valmistautumista. Siinä tuli sanaharkkaa, jolloin mies sanoi, että saahan tällä sillalla kulkea, kun se on ollut tässä iät ja ajat. “Älä valehtele, se on minun juuri tekemä”, ärjäisi Jimi voimasanojen saattelemana. Jimi ehkä tuolloin tietämättäänkin oli rakentanut tulevaisuutta varten sillan golfaavien ja vielä golfaamattomien oululaisten välille. Kutsummekin pururadalla lenkkeilijät ja kaikki muutkin kahvittelemaan ja aistimaan klubin tunnelmaa — ehkä siitä se oma golfura urkeneekin. ​​​​​​​

Ronald Freamin kiehtovat kentät pohjoisen kauneudessa

Kolme huippuluokan kenttää, vaikuttava layout, kaunis ja rosoinen luonto rakkakivineen, hiekkadyyneineen, Sanginjoen suistoineen sekä pohjoisen kesä ja yöttömän yön rauhalliset kierrokset — niistä on Oulun Golf tehty. Täysimittaiset kentät, Sangin ja Vaaran, on suunnitellut Ronald Fream. Fream on yksi maailman arvostetuimpia ja taitavimpia kenttäarkkitehteja ja hänen oivaltava kädenjälkensä näkyy myös meillä, kun malttaa nauttia hetkestä. Audi e-tron Par 3 -kenttä taas on yksi Suomen parhaista parkolmosista, jonka tekonurmigreenit mahdollistavat myös kauden pidentämisen näillä leveysasteilla. 42 väyläämme ja upeat fasiliteetit tekevätkin meistä pohjoisen suurimman golfkeskuksen.

Sanki on perinteisesti koettu Oulun Golfin niin sanotuksi kisakentäksi. Kenttä on vaihteleva ja mielenkiintoinen, viritettävissä takatiiltä myös melko vaativaksi. Kentälle tyypillisiä piirteitä ovat mäntyiset kangasmetsät, vaihtelevat hiekkamaastot kuin myös kauniit joensuistomaisemat, kumpujen ympäröimät viheriöt ja mielenkiintoinen layout, jossa näkyy vahvasti suunnittelijansa Freamin oivaltava kädenjälki. Sangin helmenä voi pitää Sanginjoen suistossa kulkevaa melko kinkkistäkin parvitosta, numeroa 16. Väylä kiertää koko matkan Sanginjokea ja sisääntulo griinille tulee melko pieneen kuiluun, jossa pitää olla tarkkana, ettei hukuta palloaan nimikkojokeen. Kenttä noudattelee perinteistä out ja in jakoa, jossa ensimmäinen ysi pelataan klubilta pois päin ja takaysi lasketellaan kohti klubia. Puolivälistä löytyy kuitenkin laadukas kioski, josta saa evästä ja virvoketta moneen makuun.

Vaaralta löytyy Vanha Vaara ja Uusi Vaara, jotka varataan omina lähtöinään, lähtien klubilta ja päättyen takaisin klubille. Myös Vaaran on suunnitellut Fream ja hänen toimistonsa. Vanha Vaara on perinteisempää vanhaa Oulun Golfia, mitä ei ole todellakaan vähätteleminen. Vaaran, ja ehkä jopa koko Oulun Golfin helmi, on Vaara #5. Suomen kauneimpiin ja mielenkiintoisimpiin lukeutuva parkolmonen, jossa tiipaikan ja greenin välissä loikoilevat dramaattiset rakkakivet, jotka myös osittain ympäröivät isohkoa monisakaraista ja -tasoista greeniä. Tämä on se väylä, josta vierailijat puhuvat. Takaysillä maasto muuttuu ja griinit ovat isompia. Väylät ovat yksi toisensa jälkeen erilaisia ja oivaltavasti mäntymaastossa polveilevia. Harvalta väylältä edes kunnolla näkee seuraavalle, jolloin kierrokseen on helppo uppotua ja keskittyä peliin – mitä Vaaralla todellakin tarvitaan, sillä väylät eivät ole klubitiiltä kovin pitkiä, mutta tuovat pelitaktiikan tiiltä mukaan. Pää märkänä jokaisella kapeahkolla väylällä ei ole tarpeen draivata, vaan parhaan lopputuloksen saattaa tuoda taktinen sijoittelu, jotta pääsee lähestymään isohkoja ja muodokkaita griinejä hallitummin.

Me ollaan Oulun Golf

Oulungolfilaisuus kumpuaa ylpeydestä historiastamme ja vuosien myötä karttuneesta tietotaidosta. Oulun Golfia on vienyt eteenpäin intohimoinen kilpagolfkulttuuri ja ammattitaitoinen seuratoiminta jo 60 vuotta.

Oulun Golfin nopea nousu tuntemattomuudesta ja pohjoisista luonnonoloista oli mahdollinen päämäärätietoisuudella ja pohjattomalla halulla oppia – lopulta merkittäväksi ja menestyneeksi golfseuraksi Suomessa.

Ja pohjoisen suurimmaksi golfkeskukseksi. Meillä on kaikki tarvittava golfin ympärille. Historian saatossa ei ole aina ollut helppoa, mutta nyt meitä on enemmän kuin koskaan. Ja teemme kaikkemme sen eteen, että golfkeskus ja yhteisö kehittyy edelleen ja pelaajamme viihtyvät

Me ollaan yhdessä Oulun Golf. Kun maltamme pysähtyä ja nauttia maisemista ja tunnelmasta huomaamme, että voimme olla ylpeitä siitä mitä tähän asti on saavutettu. Pohjoisen suurin golfkeskus ja laadukkaat kentät eivät kuitenkaan yksin luo sitä oulungolfilaista tunnelmaa, mitä haluamme vaalia. Yhdessä toimiston väen, kenttähenkilökunnan, seuratoimijoiden, talkoolaisten ja pelaajien kanssa voimme pitää yllä kodikasta, aitoa, rehellistä ja rentoa tunnelmaa. Oulun Golfiin ovat kaikki tervetulleita. Olemmehan golfarin toinen koti.