Info

Kauppa

Ajanvaraus

Aloita Golf

Oulun Golfkerhon junioritoimintaopas

Oulun Golfkerhon junioritoimintaopas

1. SEURAN YLEISESITTELY JA ORGANISAATIO

Oulun Golfkerho ry on 1964 perustettu golfin erikoisseura. OGK on Suomen kahdeksanneksi vanhin golfseura. Jäseniä OGK:ssa oli 2023 lopussa 2526, joista junioreita 351. Seuralla on äänivalta Oulun Golf oy:ssä, joka on perustettu rakentamaan ja ylläpitämään Sankivaaran golfkenttiä.

OGK:n seuraorganisaatio käsittää toimitus/toiminnanjohtajan, seuran puheenjohtajan, ry:n johtokunnan ja oy:n hallituksen (samat henkilöt), tiedotusryhmän, eri toimikunnat (kenttä-, juniori-, nais-, kilpailu- ja tasoitus- sekä senioritoimikunta), kapteenin, ladykapteenin sekä juniorikapteenin, kaksi kenttämestaria, palvelupäällikön sekä neljä prota.


2. SEURAN JUNIORITOIMINNAN PERIAATTEET

Junioritoiminnan lähtökohta:

Golf on peli, jossa pallo lyödään väylä kerrallaan tiiauspaikalta reikään mahdollisimman vähin lyönnein, golfin sääntöjen ja etiketin puitteissa!

Kaikki harjoittelu ja toiminta tähtää siihen, että jokaiselle Oulun Golfkerhon juniorille annetaan mahdollisuus kehittyä golfpelaajana hänen omien intressien puitteissa niin pitkälle kuin mahdollista.

Oulun Golfkerhon juniori on urheilija, joka harrastaa golfia.

Tavoite:

  • jokainen OGK:n juniori olisi urheilijan elämää elävä golfari

  • pysyä 3 parhaan suomalaisen golfseuranjoukossa kilpailullisilla mittareilla

  • luodaan innostava ja golfista elinikäistä harrastusta tukeva toimintamalli - junioreiden määrä ja laatu kasvava

  • ohjaajien määrä ja laatu kasvava

  • kasvattaa OGK:n junioreista toisia kunnioittavia, golfin etiketin ja säännöt tuntevia pelaajia


Arvot ja Missio:

  • Oulun Golfkerho tukee junioreiden harrastamista, harjoittelua, kilpailemista ja valmennusta seuran hallituksen tuella

  • OGK tarjoaa kaikille juniori-ikäisille golfaajille mahdollisuuden pelata ja harjoitella golfia jokaiselle sopivalla tavalla

  • OGK antaa mahdollisuuden kokeilla ja aloittaa golfharrastus helposti ja edullisesti

  • OGK järjestää mahdollisuudet harjoitella ympärivuotisesti ja kokonaisvaltaisesti (sekä laji- että fysiikkatreenit)

  • OGK:n toimintamallin avulla juniorilla on mahdollisuus edetä̈ golfarina joko silloin tällöin pelaavaksi harrastajaksi tai maailman huipulle tähtääväksi ammattilaisgolfariksi

  • OGK:n juniori on toisia golfareita kunnioittava ja hyvin käyttäytyvä̈, etikettiä ja golfin sääntöjä noudattava urheilija

2.1 Toimintamallit ja ryhmät

Oulun Golfkerhon toimintamalli tarjoaa kaiken tasoisille ja –
ikäisille junioreille mahdollisuuden harjoitella ohjatussa valmennuksessa.

NAPPULAGOLF

  • tarjotaan kaikille lapsille avoin ja maksuton tapa tutustua golfiin

  • järjestetään ohjattuja tapahtumia koulujen kesäloma-aikana viikoittain

KOULUGOLF

  • tarjotaan kouluryhmille mahdollisuus tutustua golfiin Sankivaarassa.

GOLFKURSSIT

  • tarjotaan junioreille omia junnukursseja, joiden tavoitteena
    on Green Cardin suoritus

  • hinnat ovat edullisia, seuraan liittyminen ja pelaaminen edullista

  • kurssin jälkeen mahdollisuus liittyä junioriryhmiin.

NAPPULARYHMÄT

  • alle 12-vuotiaille suunnattu ryhmä

  • juuri golfin aloittaneille pikkujunnuille

  • ohjatut laji- sekä fysiikkatreenit ympärivuotisesti vähintään kerran viikossa

HARRASTEJUNNUT

  • 12-21-vuotiaat juniorit, jotka haluavat harjoitella, kehittyä ja pelata golfia

  • ohjattuja lajiharjoituksia ympärivuotisesti kerran viikossa

  • alle 12-vuotiaille suunnattu ryhmä juuri golfin aloittaneille pikkujunnuille

  • ohjatut laji- ja fysiikkatreenit ympärivuotisesti vähintään kerran viikossa

KILPAPELAAJAT

  • alle 21-vuotiaat juniorit, jotka haluavat kilpailla

  • ohjatut laji- ja fysiikkaharjoitukset 1-2 kertaa ympärivuotisesti

  • mahdollisuus osallistua itselle sopiviin kilpailuihin

HUIPPUPELAAJAT

  • alle 21-vuotiaat juniorit, jotka pelaavat kansallisella/ kansainvälisellä tasolla

  • ulkopuolinen toimija tarjoaa huippupelaajille fysiikkaharjoitusta

  • mahdollisuus ulkomaan leireihin talvella

  • luodaan olosuhteet, joissa kehittyminen maan ja maailman
    huipulle on mahdollista

2.2 Valmennus

OGK:lla on palkattuna valmennuspäällikkö sekä 3 valmentaja, jotka vastaavat ryhmien valmennuksesta. Valmentajien apuna ryhmissä toimii ohjaajia.

Valmennuspäällikön tehtävänä̈ on laatia valmentajien kanssa seuran junioritoimintalinja. Lisäksi valmennuspäällikkö vastaa,
että toiminta pysyy ajan hermolla eli järjestää koulutusta ohjaajille, kouluttautuu itse sekä valmentaa junioriryhmiä.

Seuran palkkaamien valmentajien tehtävänä on valmentaa junioreita. Junioriryhmien vastuuvalmentajien tehtävänä on laatia ryhmälle harjoitusajat.

Ohjaajien tehtävinä̈ on olla apuna valmentajille junioriryhmien harjoituksissa sekä̈ toimia huoltajina junioreiden kilpailuissa.

Valmennuspäällikkö

  • Tommi Linna

  • 0400917133

  • tommi.linna@golf.fi

  • Huippupelaajat

Valmentaja

  • Peter Erofejeff

  • 0503075048

  • peter.erofejeff@gmail.com

  • Kilpapelaajat

Valmentaja

  • Hannu Nissilä̈

  • 040-7676491

  • hannu.nissila@dnainternet.net

  • Nappularyhmät, Kilpapelaajat

Valmentaja

  • Teemu Karvonen

  • 040-7235294

  • teemu.karvonen@gmail.com

  • Harrastajat, Kilpapelaajat

Ohjaajat:​​​​​​​

Marko Leiviskä

Marika Leiviskä

Jaakko Turpeinen

Atte Syväniemi

Antti Käyhkö

Jarmo Alaniemi

Juho Haapakoski

Arto Matilainen

Asko Veteläinen

Heikki Palosaari

Janne Hietanen

Janne Leinonen

Tatu Saxholm

Susanna Söder

2.3. Koulutus

  • Seuran valmentajilla ja ohjaajilla on sisäistä̈ koulutusta valmennuspäällikön järjestämänä ympärivuotisesti noin kahden
    viikon välein. (valmentajien treenit)

  • Järjestetään muiden lajien ammattivalmentajia, fysioterapeutteja sekä̈ ravintoterapeutteja luennoimaan valmentamisesta ja urheilijan elämää̈ tukevista asioista

  • Koulutetaan valmentajia ja ohjaajia Golfliiton ja PGA:n järjestämissä̈ koulutuksissa ja jatkokoulutuksissa.

  • Järjestetään sääntö̈- ja etikettikoulutuksia.


3. TAPAHTUMAT

3.1 Harjoittelu

  • OGK:n junioreiden harjoittelu perustuu kokonaisvaltaiseen golfharjoitteluun

  • Urheilija 24/7 projekti on toimintalinjan kantava voima, tässä̈ harjoittelussa on mukana fysiikka, lajiharjoittelu, ravinto sekä̈ lepo

  • Käytetään apuna muiden lajien huippuvalmentajia

  • Käytetään apuna fysioterapeutteja, ravintoterapeutteja ja muita eri alojen ammattilaisia

  • Harjoituksissa painotetaan urheilullisuutta, sosiaalisuutta, lajitaitoja, tavoitteellissuutta, omatoimisuutta, iloa, hauskuutta, etikettiä̈/sääntöjä

  • Kannustetaan junioreita oppimaan uusia asioita, virheitä̈ pelkäämättä

  • Järjestetään erillisiä̈ ohjattuja fysiikkaharjoituksia

3.2 Vuosikello

OGK:n toimintakausi junioreiden osalta alkaa marraskuussa ja päättyy syyskuun lopussa.

4. PELISÄÄNNÖT

OGK:n kaikki harjoitusryhmät, ohjaajat ja vanhemmat tekevät omat Pelisäännöt. Pelisäännöt pohjautuvat Sinettiseurojen Pelisääntöpohjiin, joiden tarkoitus on sitouttaa kaikki yhteisiin yhdessä̈ sovittuihin sääntöihin. Säännöissä painotetaan toisten kunnioittamista, positiivista ja kannustavaa ilmapiiriä̈ sekä̈ harjoituksissa että̈ omissa harjoituksissa ja kilpailuissa.

5. JUNIORITOIMIKUNTA

Junioritoimikunnan kokoonpano on seuraavanlainen: Puheenjohtaja (seuran johtokunnan jäsen), pro/valmennuspäällikkö, junioreiden vanhempia, juniorijäsen (junnukapteeni) sekä̈ ohjaajia. Junioritoimikunnan alla toimii juniorijaos.

Junioritoimikunnan tehtävänä̈ on laatia toimintasuunnitelma, budjetti, varainhankinta ja järjestää̈ tiedotus.

6. PELAAJIEN JA OHJAAJIEN REKRYTOINTI

Seura järjestää̈ junioreille avoimet ovet tapahtumia, Koulugolfia, Nappulagolfia ja edullisia junnukursseja, joiden tavoitteena on Green Cardin suoritus. Lisäksi seura tarjoaa koululaisryhmille myös erikseen mahdollisuuksia tutustua golfiin Pron johdolla.

Ohjaajia pyritään hankkimaan vuosittain lisää̈ pääsääntöisesti junioreiden golfaavista vanhemmista sekä̈ seuran palautekyselyiden pohjalta vapaaehtoiseksi ohjaajaksi haluavista.


7. TALOUS

7.1. Talousarvio, toimintakertomus, toimintasuunnitelma

Junioritoimikunta tekee talousarvion, jonka seuran johtokunta hyväksyy ja vuosikokous päättää̈ lopullisesti. Talousarvio perustuu kilpailukustannuksiin, harjoitusmaksuihin ja harjoituskuluihin.

Junioritoimikunta tekee myös toimintasuunnitelman, joka pohjautuu toimintalinjaan sekä̈ arvoihin, tavoitteisiin ja missioon. Toimintakertomus tehdään kauden jälkeen ja sen perusteella arvioidaan kulunutta kautta.

7.2. Jäsenmaksut ja harjoitusmaksut

Junioreiden jäsenmaksut ovat OGK:ssa pidetty edullisina (puolet aikuisten maksuista). Harjoitusmaksut määräytyvät juniorin harjoittelumäärän mukaan. Junioritoimikunta määrittää harjoitusmaksujen suuruuden vuosittain.

7.3. Varainhankinta

Varainhankinta on myös yksi junioritoimikunnan tärkeistä tehtävistä, jolla hankitaan varoja junioritoiminnan kuluihin.

Varainhankintaa tehdään yksityisten ja yritysten suuntaan esimerkiksi myymällä tuotteita tai palveluita/tapahtumia. (esim. paitamainos, tapahtumamyynti ja junnutukitaulu)

Varainhankinta ei siis ole täysin vastikkeetonta tukijalle.

Juniorityötämme tietyin ehdoin tukevat tahot saavat myös yrityksen mainoksen klubin edustalla olevaan tauluun.

7.4. Korvausperusteet

Junioreiden kilpailukuluista ja ohjaajien kuluista maksetaan korvauksia Junioritoimikunnan vuosittain määrittelemällä tavalla.

Kisakorvaukset junnuille Future ja Future Liiga, FJT ja FT

Future Tour ja FJT Challenge:

  • Pelaajille kisa- ja harkkakierrosmaksu sekä 2 polettia/pv.

FJT:

  • Pelaajille kisa- ja harkkakierrosmaksu sekä 2 polettia/pv.

  • Lisäksi kuskin/pelaajan majoitus 50 euroa/yö.

Kisatukien saanti edellyttää harjoitusryhmiin kuulumista.

Lisäksi voi hakea stipendirahaa, jota myönnetään kilpailumenestyksen mukaan.


8. VIESTINTÄ


8.1. Sisäinen viestintä̈

Junioritoiminnan sisäinen viestintä̈ tapahtuu ryhmien sisäisesti mobiilisti (tekstiviesteillä, WhatsApp-ryhmällä), sähköpostilla sekä̈ seuran nettisivujen kautta.

Sosiaalisessa mediassa junioreiden omat sivut ovat:

Lisäksi sosiaalisessa mediassa on OGK:n yleiset sivut:

Sisäinen viestintä̈ tähtää̈ omien juniorijäsenten hyvään ja kattavaan tavoitettavuuteen.

8.2. Ulkoinen viestintä̈

Ulkoinen viestintä̈ tapahtuu seuran sivujen kautta, sanomalehtien ja sosiaalisen median välityksellä.

Ulkoisella viestinnällä̈ pyrimme saamaan lajia ja seuraa tunnetuksi ja halutuksi ei vielä̈ golfaaville junioreille.


9. KEHITTÄMINEN JA TOIMINNAN ARVIOINTI

Junioritoimintaa halutaan kehittää̈ koko ajan ja sen vuoksi olemme hakeneet säännöllisesti apurahoja erilaisiin projekteihin. Toiminnan kehittämisessä̈ Valmennuspäällikkö ja Valmentajat pyrkivät kouluttautumaan ja kouluttamaan ohjaajia. Yhteistyötä̈ tehdään myös muiden urheiluseurojen, fysioterapeuttien ja muiden urheilualan ammattilaisten kanssa.

Toimintaa arvioidaan kilpailullisen menestyksen perusteella, junioreiden tasoituksia seuraamalla, seuran omien fysiikkatestien seurannalla sekä̈ keskustelemalla ohjaajien kanssa. OGK tekee palautekyselyitä̈ niin vanhemmille, ohjaajille kuin kaikille junioriryhmille. Palautekyselyn tavoitteena on saada infoa, miten toimintaa tulisi kehittää̈.