Sytytimme Ouluun sähköiset katuvalot vuonna 1889 – ensimmäisten joukossa Suomessa ja koko maailmassa. Siitä lähtien olemme vaalineet ja välittäneet Pohjoista voimaa. Meillä on sinnikäs luonne, luja tahto ja rohkea mieli. Olemme vahvoja tänään ja vielä vahvempia tulevaisuudessa. Meille on tärkeää, että tulevat sukupolvet voivat olla ylpeitä työmme tuloksista. Pohjoista voimaa on asenne. Sen tinkimättömyydellä pidämme Oulun alueen voimissaan, ja huomenna muutamme jo koko maailmaa.
Olemme yksi Suomen suurimmista energiayhtiöistä, ja ydintoimintaamme kuuluvat energian- ja sähköntuotanto, sähköverkkopalvelut kuluttajille ja yrityksille sekä erilaiset lämpö- ja energiaratkaisut. Tarjoamme myös kiertotalouspalveluja yrityksille tytäryhtiömme Syklo Oy:n kautta.
Oulun Energia -konserniin kuuluvat emoyhtiö Oulun Energia Oy:n lisäksi tytäryhtiöt Oulun Energia Sähköverkko Oy, Syklo Oy, Turveruukki Oy, Oulun Energia Kenve Oy, Huoltovoima Oy Solarpower Paarmala Oy ja Kiinteistö Oy Oulun Solistinkatu 4. Oulun kaupunki omistaa kokonaan konsernin emoyhtiö Oulun Energian.
Kehitämme älykkäitä ja energiatehokkaita energiaratkaisuja asiakkaidemme hyödyksi. Etenemme kohti hiilineutraalia energiantuotantoa vuonna 2030. Kannamme vastuuta ihmisistä ja ympäristöstämme – meille on tärkeää, että tulevat sukupolvet voivat olla ylpeitä työmme tuloksista.